Tuulivoimaloiden havainnekuva

Tuulivoimaloiden havainnekuva

maanantai 30. marraskuuta 2015

Rakennuskiellosta

Tuulivoimala-alueet ja niiden valmistelu rajoittavat ympäröivää maankäyttöä. Varsin usein tuulivoima-alueiden ympäristö asetetaan rakennuskieltoon jo tuulivoima-alueen valmistelun aikana (KP24 1.11.2012KP24 28.6.2013Yleisradio 29.4.2013Lestijärvi 27.6.2013).

Tuulivoimahankkeiden valmistelu on joissain tapauksissa venynyt yli viiteenkin vuoteen. Ikävämpää ympäröiville maanomistajille.

torstai 26. marraskuuta 2015

Maakuntakaava siirtyi ensi vuoteen

Päijät-Hämeen maakuntakaava siirtyy ensi vuoteen, ympäristöministeriön vahvistusmenttely poistuu maakuntakaavoilta 1.1.2016 (Maakuntahallituksen kokous 16.11.2015 ja Maakuntahallituksen esityslista 5.12.2015)

Päijät-Hämeen liitto on saanut rahallista tukea tuulivoiman edistämistä varten (TVKY: Tuulivoimakaavaan tukea). Maakuntakaavan tuulivoimalat aiheuttivat kesällä ennen näkemättömän valitusryöpyn maakuntakaavasta (Muistutusryöppy maakuntakaavaan tuulivoimasta).